Ympäristöpolitiikka

DMP haluaa olla Suomen johtava graafisen alan yritys, joka on sitoutunut jatkuvasti parantamaan sekä omaa että koko toimialan ekologista jalanjälkeä. DMP toi vesipohjaiset lakat painotuotteisiin sekä ekologisen kierrätysmateriaalista valmistetun rakennelevyn Suomeen. Tutkimusten mukaan (IRO 2007 ja Kuulas 2009) DMP on alan innovatiivisin yritys.
 
DMP ottaa jatkossakin paikkansa uusien menetelmien, materiaalien ja toimintatapojen aktiivisena testaajana ja käyttöönottajana. Tuotamme tyrmääviä tuotteita minimienergialla ja -materiaalikulutuksella. Pyrimme ensisijaisesti estämään jätteen syntymisen.
 
Näkemyksemme mukaan ekologisen prosessin pitää laskea tuotantokustannuksia, ei nostaa niitä.
 
Ympäristöasioiden vastuullinen hoito on oleellinen osa arvojamme, joihon on sitoutunut johto ja koko DMP:n henkilökunta. Jokainen DMP:läinen on sitoutunut työssään ehkäisemään ympäristön pilaantumista ja luonnonvarojen tuhlaamista.
 
DMP:n ympäristöasioiden hoidon tasoa ja jatkuvaa parantamista ohjaavat lait, määräykset ja asetukset sekä asiakkaiden vaatimukset. DMP tiedottaa toteutuneista päämääristä, tavoitteista ja ympäristöohjelmista sekä tuloksista vuosittain nettisivuillaan.

 

DMP:n Yhteistyökumppaneiden ympäristövastuullisuus

DMP on panostanut vuosien ajan voimakkaasti ympäristövastuullisuuteen. Työn tuloksena DMP:llä on nyt ISO 14001 -ympäristösertifikaatti, joka ohjaa kaikkea toimintaamme.

Osana sertifiointia ulotamme sen vaatimukset vaadittavin osin yhteistyökumppaneihimme.

Edellytämme jatkossa, että kaikki yhteistyökumppanimme noudattavat toiminnassaan ympäristölainsäädännössä esitettyjä ympäristövaatimuksia.

Ensisijaisesti suosimme yhteistyökumppaneita, joilla on dokumentoitu ympäristöjärjestelmä tai ympäristösertifikaatti sekä toimittajia, jotka osoittavat parannuksia ympäristöasioiden huomioimisessa ja pyrkivät aktiivisesti vähentämään ympäristövaikutuksiaan.